Kuvaus
Suomen kenraalikuntaan kuului sotien aikaan monia erityisen lahjakkaita, sivistyneitä ja opiskelleita miehiä. Tämän on ajateltu osaltaan vaikuttaneen sotamenestykseemme. Kenraalikunnasta Harald Öhquist oli juristi, K. L. (Karl Lennart) Oesch kasvitieteilijä, A. F. (Aksel Fredrik) Airo haaveili insinööriksi kouluttautumisesta, Erik Heinrichs oli kirjailija ja journalisti ja K. A. (Kustaa) Tapola opiskeli lääketiedettä.
Ajatus henkisestä vapaudesta oli heille kaikille hyvin tärkeä ja se saattoi toteutua vain vapaassa maassa. Kun päämäärä, Suomen itsenäisyys, oli saavutettu, maalle täytyi luoda tyhjästä omat puolustusvoimat. Kukaan heistä ei ollut suunnitellut upseerin uraa, mutta he päättivät jäädä rakentamaan ja kehittämään armeijaa.
Nämä miehet kirjoittivat toisilleen, muille ystävilleen ja perheilleen kirjeitä, joissa käsiteltiin armeijaan liittyviä asioita kuten kehitystä, koulutusta ja sotatilanteita, mutta myös valtiollista ja poliittista historiaa, moraalisia ja eettisiä kysymyksiä sekä henkilökohtaisia ihmissuhteita. Teos etenee kronologisesti ja kirjeet nivoutuvat aikansa dramaattisiin vaiheisiin.
Sotien jälkeen isänmaa palkitsi itsenäisyyttämme puolustaneet ja suuria uhrauksia tehneet miehet vähättelyllä, unohtamisella ja syyttämisellä – jopa vankeusrangaistuksilla. Aksel Airo istui vankilassa melkein kolme vuotta, samoin Lennart Oesch. Heidät kuten Erik Heinrichskin ”vapautettiin palveluksesta yleisen edun vuoksi”.
Viime aikoina on tuotu esiin Suomen kenraalikunnan sotien aikaisia suhteita ristiriitojen ja erimielisyyksien kannalta. Monet kenraaleista olivat kuitenkin elinikäisiä ystäviä, jotka tukivat toisiaan monenlaisissa vaiheissa ja vaikeuksissa. Kenraalien kirjeet -teos tuo esiin tätä positiivista puolta.
